lauantai 26. helmikuuta 2011

Taas satsí Neiti Etsiviä

Neiti Etsivä ja kadonneen elokuvan arvoitus


Ystävykset Paula, George ja Bess ovat matkustaneet Martha's Vineyarding elokuvajuhlille rentoutumaan ja nauttimaan vanhoista elokuvaharvinaisuuksista. Huviretki muuttaa kuitenkin pian luonnettaan, kun heti avajaisnäytösessä tapahtu kummia: Illan esitys katkeaa korviahuumaavaan pamahdukseen ennen kuin on kunnolla ehtinyt alkaakaan. Kohta huomataan, että ohjaajasuuruus Joseph Blockinn mestariteos on varastettu!
Kadonneen elokuvan ja sen ohjaajan ympärille kietoutuu kutkuttavan jännittävä arvoitus, jonka tutkimuksista paula ei selviä ilman vaaratilanteita. Joku haluaisi selvästikin leikata Paulan pois kuvasta!


Neiti Etsivä ja jälkiä tuhkassa

River Heightsin suositussa monitoimitalossa kaikenikäiset ovat voineet kokoontua ja harrastaa. Nyt talo on kuitenkin jouduttu sulkemaan tuhoisan tulipalon takia, ja huolestuneet kaupunkilaiset päättävät järjestää hyväntekeväisyystempauksen talon korjausrahaston kartuttamiseksi. Ohjelmaan kuuluu muun muassa karaokeilta, myyjäisiä ja autonpesua, innokkaina vapaaehtoisina Paula, Bess ja George. Vähitellen Paulasta alkaa näyttää siltä, että joku yrittää sabotoida varojenkeruuta. Savupommit räjähtelevät ja uhkaavia tilanteita riittää. Olisiko tulipalo sittenkin ollut tahallaan sytytetty?

Kun Paula joutuu vakavaan vaaraan kaupungin kierrätyskeskuksessa ja karaokeilta kääntyy kauhuksi, on Neiti Etsivän pakko ryhtyä tositoimiin arvoituksen selvittämiseksi



Neiti Etisvä ja mustaviittainen ratsastaja

Neiti Etsivä saa tutustua kilparatsastuksen kiehtovaan, mutta kaikkea muuta kuin harmittomaan maailmaan. Paulan ja Bessin vanha koulutoveri Colleen on kasvattanut tammavarsastaan erittäin lupaavan kilpailijan. Nightingalea ihailee myös nuori Marisa San Marcos, joka tekisi mitä tahansa ssaadakseen sen omakseen. Yhtäkkiä tamma saa ankaria vatsavaivoja, onko sen heinien joukkoon joutunut jotakin myrkyllistä? Entä miksi se alkaa selittämättömästi ontua? Tahtooko joku tahallaan vahingoittaa Colleenin upeaa ratsua?

Onneksi hevonen kuitenkin on kunnossa, kun on aika osallistua Keskilännen kansainväliseen hevosnäyttelyyn. Tällä kertaa sillä onkin mukanaan kaksi pätevää henkivartijaa: Paula ja Bess. Onneksi on, sillä tihutyöt sen kuin jatkuvat. Oman säväyksensä tapahtumiin tuo Halloween- ja ratkaiseva ratsastus kimaltelevissa naamiaisasuissa.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Neiti Etsivä haaste etenee, muutakin on luettu


Perulaistyttö Carla Ponce näyttää Paulalle pyöreää puulaattaa.Ikivanhassa esineessa on salakirjoitusta ja pitkähäntäisen apinan kuva.Sukutarinan mukaan laatta opastaa tulkitsijansa suuren aarteen jäljille.
Carla pyytää Neiti Etsivän apua ja kutsuu hänet ystävineen kotiinsa Peruun. Salakirjoituksen selvittäminen vie tytöt  muinaisen inkakulttuurin kukoistuspaikoille Kultaiseen kaupunkiin ja Macchu Picculle.
Mutta inkojen aarre kiinnostaa muitakin. Etsintäkuulutettu rikollinen El Gato onnistuu pääsemään laatan arvoituksen jäljille. Ehtiikö "Kissa" selvittää salakirjoituksen ennen Paulaa?
Neiti Etsivä Paula Drewin kotikaupungissa elää tuntemattomana Madame Aleksandra, entinen kuningatar, jonka henkilöllisyyden tuttu antiikkikauppias tulee paljastaneeksi. Tästä saa alkunsa jännnittävä tapahtumaketju. Madame Aleksandra pyytää Paulaa etsimään kateissa olevaa pojanpoikaansa, mutta käytettävissä on vain yksi johtolanka - haalistunut valokuva pojasta nelivuotiaana. Vaaralliset ja hämmästyttävät tapahtumat tempaavat Neiti Etsivän ja hänen ystävänsä nopeasti pyörteeseensä. Paljastaako perintökalleudesta löytyvä viesti ovelan huijarin? Ja missa on kadonnut prinssi?









Mitä ihmeen yhteyttä voisi olla golftähdellä ja hämähäkillä? Sitä Neiti Etisvä joutuu pohtimaan, kun kahden arvoituksen langat näyttävät kiertyvän toisiinsa. Naisten mestari Kim Vernon on yllättäen keskeyttänyt tärkeän kilpailun vaikka onkin siinä johdossa. Valmentaja pyytää Paulaa selvittämään syyn golfttähden omituiseen käytökseen. Samaan aikaan Neiti Etsivää on pyydetty auttamaan puhekykynsä menettänyttä naista jolla on jokin tärkeä viesti. Hän on pystynyt piirtämään vain kuvion joka muistuttaa hämähäkkiä.


Tämä kirja on monessa paikassa luokiteltu romantiikaksi, mitä se ei kyllä mielestäni ole. Kirja kertoo kyllä romantiikan ja rakkauden kaipuusta, mutta myös siitä, opimmeko kokemuksistamme ja auttavatko kokemuksemme kun vastassa on pelko loppuelämän viettämisestä yksin. Kun suojauksensa laskee, suojaavatko aikaisemmat kokemukset tuskalta ja auttavatko ne ymmärtämään tapahtunutta, vai lähdetäänkö joka kerta nollasta?

Mitä ihmisen mieli kestää? Onko itsensä myyminen todellinen vaihtoehto vai alku väistämättömälle alamäelle?Jos raha tulee "helposti", se myös menee helposti, ja kierre on valmis. Mikä voi tästä pelastaa? Pystymmekö itse ja mitä pitää tapahtua ennenkuin havahdumme? Mitä näkyy päällepäin, ja osaako merkkejä edes tulkita?  Elina Tiilikan Punainen mekko on yksi näkökulma itsensä myymiseen, syihin, vaikutuksiin ja lopullisiin seurauksiin.

keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Tammikuun satoa osa 2

Edellä on luettelin valmistuneeksi kasan pipoja, ja tässä todiste: 5 kpl pipoja, lankana Lana Grossan Due, puikot ADDI pyöröt 7mm ja ohje oma hyväksi havaittu. Kuvan sukay merinojämiä, väritys jokseenkin kamala mutta onneksi mun varpaat ei valitä väreistä. Ja taas on sekalaisia lankoja vähän vähemmän.












On käyty myös kirja-alessa, sekä internetissä että paikan päällä. Jotakin pientä tarttui mukaan:











Ihan kaikki ei tuleet kuvaan mukaan. Ja melkein samanlainen kasa tyttären hyllyyn.
Koska nämä ehtisi myös lukea?


tiistai 1. helmikuuta 2011

Tammikuun satoa:

Mitä on saatu aikaiseksi? No ei paljoa, jotakin kumminkin:
- Sukkia 4 paria  367g
- myssyjä 6 kpl 600g
yhteensä 967 g
Samaan aikaan varasto kasvoi 4.5 kilolla, joten varaa on petrata. Onneksi nyt on tammikuuta enemmän aikaa käsitöille, ja toiveissa on muutaman isomman työn valmistuminen.

Lukemisen saralla saldo on samansuuntainen:
Luettu:
Hustvedt: Lumous
Evanovitch: Luuvitonen
Korhonen: Pahempi kuin murha
Cuong: Pariisissa, sattumalta
Läckberg: Jääprinsessa
Gerritsen: Taidonnäyte
Gerritsen: Kaksoisolento
Carlson: Herra Darwinin puutarhuri
Lisäksi osallistuttu Neiti-Etsivä haasteeseen lukemalla 5 sarjan kirjaa

Kirja-alessa käyty, ja bookdepositorysta hankittu englanninkielistä kirjallisuutta, yhteensä 45 nidettä.
Oliskohan hamsteroinnin paikka? Sekä lanka- että kirjaosastoilla. En ehtinyt mukaan lankahamstereihin, mutta jos omin päin yrittäisi!

sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Taas meni viikko

Viikon saalis: kahdet sukat päätelty ja yksi pipo tehty.
Vaaleanpunaiset sukat Fortissima socka, ruskeakirjavat Regia. Pipo Drops Andes.
Molemmat sukat magic loopilla varpaista ylöspäin, Addi 2.25 lemppareillani kokoon 40.
Pipon ohje Dropsin sivuilta, vp sukat modattu kirjasta Favorite Socks, malli Waving lace socks. Ruskeassa parissa oma malli

Done this week: finished two pair of socks, and one cap.
Pink socks by Fortissima socka, brown from Regia. Cap Drops Andes.
Both socks with magic loop with Addi 2.25, toe up size 40
Cap made with Drops instructions, pink socks adjusted from the book Favorite Socks, model Waving lace socks. Brown pair my own model.


Nyt on työn alla, ylläri ylläri, sukkia. Löysin yhden nyssykkäpussin merinoloppuja, ja teen ne nyt pois.
Viimeistä paria viedään!

Now I'm working with, suprice suprice, socks. I found one plastic bag with misc odds and ends of merino, and now I'm knitting them. Last pair is on the needles!

sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Hohhoijaa

Vuodenvaihteen työkiireet on nyt vihdoin selätetty, ja paluu normaaliaikatauluun on tosiasia.
Käsityöt eivät oikein ole edenneet aikapulan vuoksi, mutta sentään jotakin olen saanut valmiiksi.
Luistelukausi alkoi, ja lapset tarvitsivat merinosukat jotta varpaat pysyvät lämpöisinä. Tyttärelle löytyi valmiina sukkavarastosta, mutta pojalle piti tehdä. Värityksestä minulle annettiin ohjeeksi, ettei ole väliä, pääasia että ovat lämpimät. Ja hyvin kelpasivat ja toimittivat tehtävänsä.

The busy time in office is now over, and my life is back to normal. Due to the busy time in work my knitting projects haven't progressed a lot, but at least something. Skating season started, and kids needed socks of merino to keep to toes warm. My daugter found a pair from my sock stash, but a pair was to be knitted to my son. From the color I got instructions, that he doesn't care, as long they are warm. These are in heavy use now















Ja vaikka mitään muuta ei olekaan valmistunut, niin olen kuitenkin hankkinut lankaa. Mustaa Drops Anders lankaa 2 kiloa. (En kuvaa, kuvitelkaa kasa mustaa villalankaa kuvattuna pimeässä.) Suunnitelmissa siintää pitkä villatakki.

And even I haven't finished anything else, I have increased my stash with 2 kg black Drops Andes yarn. I can see it turning into long coat. No picture, please imagine black wool, and the photo taken in dark.



lauantai 1. tammikuuta 2011

Uusi vuosi, uudet kujeet / New year, new tricks

Tai sitten ei. Enpä usko että kovasti tapojani käyn muuttamaan. Vaikka syytä ehkä olisi. Tein äsken nimittäin yhteenvedon langoistani: paljonko käytin ja paljonko ostin. Käytin 6.4kg, mutta varasto kasvoi 70kg. Osa on kiinni keskeneräisissä, joita on, tunnustan, melkoisesti. Ja ei, en aio paljastaa lankavarastoni kokoa, niin kova itsensäkiusaaja en ole. Ehkä jonkinlaista harkintaa voisi tulevien hankintojen kohdalla käyttää. Tämän lupaamista voisin jopa harkita. Ehkä ;-)

Pääasiassa valmistui huiveja ja sukkia, ja jonkinverran isompia neuleita tyttärelle. Sukkia on mukava neuloa, vaikka niille ei niin akuuttia tarvetta enää olekaan. Kyllä niitä joksikin ajaksi riittää. Sama koskee huiveja. Huiveihin käytetty lanka ohenee ja malli vaikeutuu, mutta aina vaan niitä on mukava tehdä. Ehkä niitä oppii vielä joskus käyttämäänkin.

Kirjayhteenveto jatkaa samaa linjaa: Luettuja kirjoja kesäkuun alusta lähtien 40 kpl, hyllyyn hankittuja 187 kpl. Pääosin luetut ovat kirjastosta. Paljonko järkee. Mutta jos sinne kirjastoon ei joskus pääsekkään, niin täytyy olla varalla... Ja lisäksi tytärkin on jo melkoinen himolukija, ja koulunkäynniltä tuntuu jäävän enemmän energiaa lukuhommiin kuin työnteolta, joten joku ne kirjat ainakin lukee, ellen minä ehdi.

En siis lupaa mitään uudelle vuodelle, paitsi että ehkä uusi kirjahylly pitäisi hankkia.

Or perhaps not. I don't think I will change my habits too much, evet it might be a sensible thing to do. I did a summary of my yarn stash for last year, and it turned out i used 6.4 kg, but gained 70kg.  Some of the difference is in unfinished projects, which I confess are numerous. And no, I'm not going to reveal the size of the stash, that much of a masochist I'm not. Perhaps I should consider using some kind of forethought with future purchases. This I could consider to promise. Maybe :-)

Mainly I finished scarves and socks and some bigger projects for my daughter. Socks are nice to knit, as are the scarves. The yarn gets thinner and models more complicated, but they are still nice to do. Perhaps one day I learn to use them as well.

The summary of read books has the same logic: I have read 40 books since june 1st, and I bought 187 new ones. Mainly the read ones are from the library.  Makes perfect sense (NOT). But if I cannot go to the library one day, I need to have a stash.... And luckily my daugter reads a lot, so even if I'm not able to read all of the books, someone is...

I will not make any promises for the new year, exept that I should buy a new bookshelf....